Aika
19.11.2003 klo 18.30
Paikka
Keskustan koulun opettajainhuone
Läsnä
Jari Kekkonen
Taina Lepola
Minna Hauhia
Merja Jokinen
Päivi Asell
Anneli Polvi
Arja Siren
Ismo Perasto
Kimmo Salokangas
Tapio Honkamaa
Oili Tuomisto
Ko-Ko:n kokousajankohdat ja pöytäkirjat sekä kuluvan kauden edustajaluettelo on nähtävillä nyt myös Ikaalisten kaupungin internet-sivuilla Keskustan koulun alla (www.ikaalinen.net/keskusta) sekä tietenkin edelleen koulun ilmoitustaululla.
1. Kokouksen
avaus
Puheenjohtaja Jari Kekkonen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi
kokouksen.
2. Kokouksen
laillisuus ja päätösvaltaisuus
Todettiin kokous lailliseksi ja
päätösvaltaiseksi.
3.
Pöytäkirjantarkastajien valinta
Pöytäkirjantarkastajiksi
valittiin Ismo Perasto ja Arja Siren.
4. Ko-Ko
ry:n säännöt työryhmän esitys
Sääntöjen tarkistusta ja
jäsenilmoitusta varten perustettuun työryhmään kuuluivat Jari Kekkonen, Päivi Asell
ja Tiina Rajala. He olivat käyneet yhdistyksen säännöt läpi ja esittivät, että ne
pidettäisiin ennallaan, koska suurempaa tarvetta muutoksiin ei ole. Hyväksyttiin
työryhmän esitys.
Patentti- ja rekisterihallituksen
Yhdistysrekisteriin päätettiin tehdä 10 euroa maksava henkilöstön muutosilmoitus.
Yhdistysrekisterissä muuttuvat puheenjohtajan (Jari Kekkonen), varapuheenjohtajan (Päivi
Asell) ja sihteerin (Oili Tuomisto) tiedot, rahastonhoitajan (Merja Kalli) tiedot ovat
ajan tasalla.
5. Keskustelutilaisuus lasten,
nuorten ja perheiden ystäville
Mirja Hanhikangas kertoi keskustelutilaisuudesta, joka järjestetään
tiistaina 2.12.2003 klo 18.00
Ikaalisten seurakuntakeskuksessa.
Kutsu on osoitettu kaikille ikaalislaisille lasten,
nuorten ja perheiden ystäville. Aiheena mm. lasten, nuorten ja perheiden tilanne
Ikaalisissa tällä hetkellä.
Tilaisuuteen on kutsuttu kaupungin,
seurakunnan, yhdistysten, poliisin ja yleensäkin nuorten kanssa tekemisissä olevien
tahojen edustajia. Myös vanhemmilta toivotaan runsasta osanottoa.
Tarkempi ilmoitus tilaisuudesta
nähtävillä Ko-Ko:n ilmoitustaululla.
6.
Ajankohtaista koululta
Lasten hyvinvointi
Edellisen kohdan aiheeseen liittyen
rehtori kertoi, että koululla on tapahtunut monenlaista syksyn mittaan, mutta nyt tilanne
on koulupäivien aikana rauhoittumaan päin. Oppilaat ovat olleet normaalia
rauhattomampia. Jonkin verran on esiintynyt myös kiusaamisia koulumatkoilla, on viety
pyöriä ja muita tavaroita.
Koulu hoitaa kouluaikana tapahtuvien
"juttujen" selvittelyt, mutta viime aikoina on jouduttu selvittelemään myös
kouluajan ulkopuolella tapahtuneita välienselvittelyjä yms. Koulu antaa näistä
asioista tarvittaessa tietoa myös koteihin. Ainahan vanhemmat eivät ehkä ole lainkaan
tietoisia, että jotain on tapahtunut.
Erityisopetusta järjestetään sen
mukaan, mitä erityisopetuspäätöksiä on tehty. Avustajien väheneminen vaikuttaa myös
koulun opetustilanteiden turvallisuuteen. Tällä hetkellä koko kaupungissa on avustajia
n. 19 (keskustan koululla 2 vakituista ja 2 määräaikaista).
Ajankohtainen huolenaihe koululla
tällä hetkellä on talous. Koulutoimen budjetti on todella tiukka, joten resurssit yms.
ovat jatkossa tiukoilla.
Keskustelussa esiin nousi kysymyksiä
ja huolenilmaisuja:
·
Onko lapset
turvassa päiväkodeissa, joissa hoitajia on pitkillä sairaslomilla ja sijaisia ei oteta
tilalle?
·
Odotetaanko, että
jotain vakavaa tapahtuu, ennen kuin herätään?
·
Turvallinen
kasvuympäristö?
·
Mitä kunnassa
arvostetaan - koulutusta?
·
Mitä
lapsiperheille on Ikaalisissa tarjota?
Tirlittan -musikaali
Koko Keskustan koulun yhteinen
infotilaisuus pidettiin liikuntahallilla 17.11.2003. Aiheena oli ensi vuonna esitettävä
Tirlittan -musikaali.
Marraskuulle 2004 on sovittu jo 9
esitystä. Markkinointia tehdään eri kouluihin. Esitysaikoja jaetaan siten, että on
päivä-, ilta- ja viikonloppuesityksiä.
Esityspaikkana on Oma Tupa.
Tilavuokraa ei peritä, Oma Tupa huolehtii kahvitarjoiluista.
Koska esityksen järjestely kuuluu
osaksi opetusta ja kasvatusta, menevät kulut koulun budjetista. Lipputuloiksi on arvioitu
n. 2500 - 2800 , Teosto-maksut 25 /esitys, lisäksi lavasteet ja
esiintymisasut.
Musikaali on avoin kaikille
oppilaille. Tehtäviä on monenlaisia; sekä esiintyjiä että taustavoimia tarvitaan. INO
huolehtii soittopuolen. Myös Ko-Ko:n apua tarvitaan jälleen toteutuksessa.
Joulu lähestyy
Luokat pitävät pikkujouluja ja
kaikkien yhteinen joulujuhlakin lähestyy.
Vanhempainvartteja pidetään vuoden
vaihteen molemmin puolin, miten kunkin luokan työrytmiin parhaiten sopii.
7.
Jäsenilmoitus
Päivi Asell oli laatinut
tekstimallin jäsenilmoitukseksi. Lisätään vielä, että jäsenyys päättyy
automaattisesti, kun lapsi siirtyy koulusta pois. Tämän jälkeenkin voi halutessaan
jatkaa jäsenenä siitä erikseen ilmoittamalla.
Oili Tuomisto kirjoittaa
jäsenilmoituksen puhtaaksi ja laittaa kommentoitavaksi kaikille Ko-Ko:n edustajille.
Mukaan yhteystiedot (Jari ja Oili), mihin voi ilmoitella omia kommenttejaan. Palautteet 2
viikon kuluessa, jonka jälkeen jäsenilmoitukset annetaan jaettavaksi reppupostina
koteihin.
Jäsenilmoitus jaetaan kaikille
oppilaille (1-6 -luokat). Tässä vaiheessa jäsenilmoitusrekisteriä työstää Oili,
mutta myöhemmin voisi nimetä erikseen jäsenrekisterinhoitajan (vapaaehtoisia?).
8.
Kirpputori ja muut tapahtumat
Isovanhempien päivä
Voisiko 14.2.2004
lauantai-koulupäivää viettää koululla isovanhempien seurassa. Ko-Ko osallistuisi
mielellään järjestelyihin opettajien kanssa. Ko-Ko voisi myös tarjoilla jotain
isovanhemmille ja oppilaille ko. päivänä.
Päivän aikana jotkut isovanhemmat
voisivat esitellä "entisaikojen" taitoja. Sopisi myös koulun vuoden teemaan
-Juuret. Jatketaan kehittelyä myöhemmin ja kuullaan mielellään myös koulun edustajien
mielipiteitä ideasta.
Kirpputori koululla
Päätettiin järjestää koulun oma
kirpputoritapahtuma tiistaina 9.12.2003 klo 18.00 -
20.00. "Myydään pieneksi käynyttä ja ostetaan isompaa tilalle".
Myytäväksi saa tuoda lasten tarvikkeita kuten urheiluvälineitä, leluja ja vaatteita.
Myymään saavat tulla oppilaat itse,
oppilaiden vanhemmat tai vaikkapa luokka yhdessä voi järjestää oman myyntipöydän,
josta tuotto tulee luokalle yhteisesti. Myyntipaikat sijoitetaan pääosin koulun
ruokalaan sekä aula- ja käytävätiloihin, tarvittaessa voidaan laajentaa pihallekin,
jos sää suosii ja osallistujia on runsaasti. Pöytämaksua ei peritä. Ilmoittautumisia
ei oteta etukäteen, vaan kaikki ovat tervetulleita (sopu sijaa antaa). Ostajia tietenkin
toivotaan myös runsaasti paikan päälle.
Ismo Perasto laatii ilmoitukset;
A3-kokoisia laitetaan koulun seinälle ja lisäksi A5-kokoinen tiedote lähetetään joka
kotiin reppupostina.
Ko-Ko huolehtii tilaisuudessa
kahvin/mehun ja pullan myynnistä. Anneli Polvi huolehtii kahvinkeittimestä. Leppäkosken
Sähkö -konserni on luvannut lahjoittaa kahvin ja mehun. Pullat leivotaan itse (3
lupautui jo).
Pullaa
voisi varata hiukan enemmänkin, joten jos olet innokas leipuri, ota yhteyttä Oiliin, puh. 044 - 750 3305.
9. Kokouksen päättäminen
Päätettiin kokous klo 20.30.
Jari Kekkonen
Oili Tuomisto
puheenjohtaja
sihteeri
Ismo
Perasto
Arja Siren
pöytäkirjantarkastaja
pöytäkirjantarkastaja