|
|
Seuraavat seudun kylien taloluettelot perustuvat vuoden 1540 maakirjaan
eli kruunun maaveroluetteloon. Myöhemmin tapahtuneet muutokset
pohjautuvat lähinnä Wilhelm Carlssonin esitykseen vuodelta
1871 [1974] ja Suomen asutuksen yleisluetteloon (SAY, Kansallisarkisto).
Luettelo ei ole myöhemmiltä osiltaan täydellinen.
Heittolaan ovat
kuuluneet Keisari eli Kauppila, Nyppeli, Hartus, Viljakka ja Upari
(liitettiin todennäköisesti jo 1540-luvulla Viljakkaan).
Höytölän
taloja olivat Alppi, Janakka, Jutila (tunnettiin myös nimillä
Käpälä ja Juvela, liitettiin myöhemmin Ryödiin),
Kiurunen, Orhanen, Pertta, Ryödi, Soutaja eli Soutia. Myöhemmin
Perttasta erotettiin Leponiemi [Tuhkurilla] ja Kiurusesta erotettiin
Rantala. Muita uusia taloja olivat Välimäki, Myllymaa,
Lavia ja nykyisin Kovelahteen kuuluvat Alarautalahti, Ylirautalahti,
Alarautalammi, Kangasniemi ja Mansolahti.
Kiialasta varmuudella
tunnetaan Kinnari, Kyyny, Marttila ja Mikkelä, joista Marttila
ja Mikkelä yhdistettiin myöhemmin Isotaloon. Kiialan kylän
uusia taloja ovat myöhempinä aikoina myös Isotalo,
Vähätalo, Heiskala, Jyräkoski, Luotolinna, Majamäki,
Pietilä ja Unnanlahti.
Muumäen
kylä käsitti vuonna 1540 talot Sarkki I (myös nimellä
Muumäki) ja Sarkki II, mutta jo vuonna 1553 Sarkki II yhdistettiin
autioituneena eli veronmaksukyvyttömänä Sarkki I:seen.
Riitialan
taloja vuonna 1540 olivat Ala-Vakeri, Yli-Vakeri, Kianen (jaettiin
1550-luvulla kahtia: Kianen ja Talonen), Leikko (tunnettiin myöhemmin
jonkin aikaa myös venäläissyntyisen asuttajansa mukaan
nimellä Ryssä), Läykki, Myötyri (yhdistettiin
myöhemmin Läykkiin), Penttilä (jaettiin myöhemmin
kahtia: Penttilä ja Hankala), Suontti (yhdistettiin myöhemmin
Kiaseen), Tohka (yhdistettiin myöhemmin Ala-Vakeriin) ja Vilppo.
Myös Alavakeri jaettiin sittemmin kahtia Alavakeriin ja Keskiseen,
joista Keskinen jaettiin vielä Keskiseen ja Järventaustaan.
Muita Riitialan uusia taloja olivat muun muassa Koivisto, Kokemäki
ja Lähteenmäki.
|