Keskeinen sijainti ja erinomaiset liikenneyhteydet ovat vaikuttaneet Riitialan seudun kylien elämään ja kehitykseen jo keskiajalta lähtien. Muinaiset vesitiet ja Kyrönkankaan vanha talvitie ovat vaihtuneet aluetta halkovaan, vilkkaasti liikennöityyn kolmostiehen. Pirkanmaalla, Ikaalisissa sijaitsevaan Riitialaan on lyhyt matka kaikkialta sekä omalla autolla että julkisilla kulkuvälineillä.

Maatalous ja sen yhteyteen kehitetyt innovatiiviset sivuelinkeinot tuovat edelleen toimeentulon monelle kyläläiselle. Useimmat käyvät kuitenkin töissä kylän ulkopuolella, osa päivittäin Tampereella saakka. Nykyaikainen tietotekniikka ja ADSL-yhteydet mahdollistavat työn tekemisen myös kotona.

Laajat vesistöt ja monipuolinen luonto tarjoavat runsaasti elämyksiä ja toimintaa kaikille maaseudun ystäville. Vireä ja elinvoimainen Riitiala on viihtyisä, rauhallinen ja turvallinen asuinympäristö niin lapsiperheille, nuorille kuin varttuneemmillekin.

Poikkea kylässä tai jää pidemmäksi aikaa!

Ota yhteyttä: info@riitiala.com


Seuraa tietoja kylän tapahtumista ja uutisista

Riitialan blogissa

 

Teksti ja kuvat©Elina Hankala / Riitialan seudun Kylät ry
WebDesign©Minna Sarkki