|
Vuoden 2006 sahdinvalmistuksen suomenmestaruuskilpailut
järjestettiin Riitialassa elokuun viidentenä päivänä.
Kisapäivä oli kaunis ja helteinen, kuten niin moni muukin
päivä kuluneena kesänä. Kilpailukeskuksena toimi
Nousevan Voiman talo ja työväentalo toimi ravintolana
kilpailujen ajan.

Riitialan
Nouseva Voima.
Sahdinvalmistuksen virallisen SM-kilpailun järjestää
Suomen Sahtiseura ry, joka myös valitsee loppukilpailupaikkakunnan.
Kilpailu on avoin kaikille perinteiseen tapaan sahtia valmistaville.
Teollisesti valmistettu sahti ei kuulu kilpailun piiriin. Vuotuiseen
loppukilpailuun valitaan alkukarsintojen perusteella yksi edustaja
pitäjää kohti. Kilpailun johtajana toimii tavanomaisesti
Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja ja tuomaristossa on yksi edustaja
kustakin loppukilpailuun osallistuvasta pitäjästä.

Kilpailun tuomaristo ankaran haasteen edessä
Nousevan Voiman salissa, esiintymislavalla pelimanniryhmä.
Vuoden 2006 kilpailujen käytännön
järjestelyistä vastasi pitkälti Riitialan seudun
kylät ja Ikaalisten kaupunki. Talkoolaisia oli järjestelytoimikunnassa
runsaasti. Kilpailut alkoivat Suomen Sahtiseuran puheenjohtaja Pekka
Kääriäisen avaamina klo 13. Juontajana toimi Sulo
Aittoniemi ja kilpailun suojelijana Martin Saarikangas. Ikaalisten
kaupungin tervehdyksen esitti Antero Rytkölä. Ohjelmamusiikkia
soitti Ikaalisten Viulupelimannit. Ele Huhtasalon Sahtipolkka kuului
luonnollisesti ohjelmistoon. Paikalla oli myös perinnetyönäytöksiä
ja myyntikojuja. Tarjolla oli hevoskärryajelua ja ajelua vanhalla
Chevrolet-paloautolla. Kilpailujen jälkeen illalla järjestettiin
sahtitanssit, jotka tahditti Tapio Huhtasalo ja Muut Mukavat Miehet.
Kilpailussa oli osallistujia 31 kunnasta. Mestaruus
meni Sysmään, satakuntalainen sahti ei menestynyt tänä
vuonna. Kärkisijat ovat seuraavat 1. Heikki Riutta (Sysmä),
2. Pekka Niemelä (Lahti), 3. Matti Uotila (Hollola), 4. Eija
Heikkilä (Asikkala), 5. Marjokaisa Piironen (Kirkkonummi) ja
6. Tapani Lähde (Lammi).
|