|
Metsästysseura
Vuonna 1959 perustettu Riitialan Seudun Erämiehet ry. on avoin
ja vireä metsästysseura. Joustavan jäsenpolitiikkansa
ansiosta seuran toiminnassa on mukana myös paljon nuoria.
Metsästysseura osallistuu aktiivisesti riistanhoitotyöhön,
luonnonsuojelutyöhön, Vatulan ampumaurheilukeskuksessa
tapahtuvaan toimintaan ja paikalliseen kenneltoimintaan. Seura on
mukana kylän tapahtumissa ja toimii tiiviissä yhteistyössä
kyläseuran kanssa. Metsästäjien aktiivisen ja pitkäjännitteisen
riistanhoitotyön tuloksena alueella on vahva ja elinvoimainen
riistakanta. Syksyyn ja alkutalveen ajoittuva metsästäminen
onkin vain murto-osa harrastajien vuoden työstä. Monipuoliset
riistapellot ja pienten hirvieläinten, kuten metsäkauriin
ja peuran talviruokinta on tuottanut tulosta, sillä kannat
ovat koko ajan kasvussa.
Niin ikään seuran alueella harrastetaan tehokasta pienpetopyyntiä.
Metsäkanalinnusto on kohtalainen, ja sitä pyritään
edelleen kasvattamaan metsästyskiintiöitä asettamalla
ja seuraamalla. Metsästysmahdollisuuksien lisäämiseksi
seura istuttaa säännöllisesti peltokanalintuja. Tavoitteena
on kunnostaa seudun pienempiä järviä ja vesialueita
vesilintujen pesimismahdollisuuksien lisäämiseksi. Seuran
1970-luvulla rakennettua metsästysmajaa, Särkipirttiä,
vuokrataan myös pienimuotoisiin tilaisuuksiin.
Tiedustelut:
puheenjohtaja Elina Hankala 040 765 2146
tai sihteeri Johanna Vainionpää 040 716 8306
Alkuun
|