| |
Tevaniemen kyläseura ry:n alueeseen kuuluvat Tevaniemen,
Miettisen ja Kallionkielen kylät.
Tevaniemen Kyläseura on perustettu 13 heinäkuuta 1998 ja on
merkitty yhdistysrekisteriin 6 lokakuuta 1998. Tevaniemen
Kyläseura ry jatkaa 12 vuotta toimineen Tevaniemen
Kylätoimikunnan toimintaa.
Tevaniemen Kyläseura ry toimii Ikaalisten kaupungin
Kallionkielen, Miettisten ja Tevaniemen kylien sekä Höytölän
kylään kuuluvan Heinistön alueilla. Seura on
puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Seura pyrkii lisäämään toimialueensa asukkaiden harrastus- ja
kulttuuritoimintaa, yhteistyötä ja omatoimisuutta. Pyritään
myötävaikuttamaan, että alueelle syntyisi lisää työpaikkoja,
palveluita ja asuntoja. Toimialueensa asukkaiden edustajana
seura pyrkii vaikuttamaan ja osallistumaan aluetta koskevaan
suunnitteluun ja päätöksentekoon.
|
|
 |
|
Tevaniemi

Tevaniemen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on ikivanhaa
asutusaluetta. Teva on vanhaa suomea ja tarkoittaa uroshirveä.
Tevaniemi on siis varsin sopiva muinaisten erämiesten
paikkakunnalle antama nimi.
Miettinen

Miettisten kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin
vanhaa asutusaluetta. Kylä lienee saanut nimensä muinaisen
uudisasukkaan nimestä
Kallionkieli

Kallionkielen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on
erittäin vanhaa asutusaluetta. Kylän nimi johtunee jostakin
huomiota herättäneestä kallion kielestä tai kielekkeestä.
Tevaniemen Kyläseura ry
Puheenjohtaja
Eeva Lumia
Ruokosuontie 75
39590 TEVANIEMI
Puh: 03- 452 5145
Sihteeri
Timo Niemelä
Ojainmäki 128
39590 TEVANIEMI
Puh: 03- 452 5238
Gsm: 050- 524 6079
E-mail:
timo.niemela@tssgroup.fi
|
|