| |
Miettisten kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin
vanhaa asutusaluetta. Kylä lienee saanut nimensä muinaisen
uudisasukkaan nimestä .
Miettisten Kylä on ollut vilkas asunto- ja kauppa- paikka.
Kylässä on vieläkin hyvä kivinen laivalaituri.

Nykyisin Miettinen on vankkaa maanviljelysseutua. Kylän
eloisuus on turvattu monien lapsiperheiden myötä. Miettisten
kylällä on yhteisranta, joka toimii vilkkaana uimapaikkana.
Rannassa on myös kaunis kivinen laivalaituri. Laiturin iästä
ei ole tietoa, mutta se on toiminut laivalaiturina ainakin jo
vuonna 1889. Rannassa on myös kirkkovene- ja vaja.
Lähipalvelut löytyvät noin kahden kilometrin päässä
sijaitsevasta Tevaniemen kylästä.
Ikaalisten keskustaan on matkaa noin 28 km. Talvella voidaan
käyttää jäätietä, jolloin matka parhaimmillaan lyhenee
kymmeneen kilometriin.
|
|
 |
|
Tevaniemi

Tevaniemen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on ikivanhaa
asutusaluetta. Teva on vanhaa suomea ja tarkoittaa uroshirveä.
Tevaniemi on siis varsin sopiva muinaisten erämiesten
paikkakunnalle antama nimi.
Miettinen

Miettisten kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on erittäin
vanhaa asutusaluetta. Kylä lienee saanut nimensä muinaisen
uudisasukkaan nimestä
Kallionkieli

Kallionkielen kylä sijaitsee Kyrösjärven rannalla ja on
erittäin vanhaa asutusaluetta. Kylän nimi johtunee jostakin
huomiota herättäneestä kallion kielestä tai kielekkeestä.
|
|