ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVA LAPSI
Jokaisella lapsella on oikeus tulla hyväksytyksi ja kokea onnistumisen elämyksiä. Esiopetuksessa tuetaan lapsen itsetuntoa ja autetaan häntä löytämään omat vahvuutensa. Mahdollisuuksien mukaan ohjataan myös muita nopeammin etenevän lapsen oppimista.
Viimeistään esiopetusiässä tulisi havaita lapsen mahdolliset oppimisvaikeudet. Yhdessä lastenneuvolan, perheneuvonnan ja vanhempien kanssa pyritään selvittämään lapsen erityistuen tarve. Neuvolassa ja päiväkodeissa tehdään viisivuotiaille lapsille Kehu (eli 5-vuotiaan lapsen kehityksen arviointi). Lisäksi esiopetusvuoden keväällä kaikki kuusivuotiaat tekevät yhdessä erityisopettajan kanssa kouluvalmiutta mittaavia tehtäviä.
|